yläosa.png

EIKÖ MYYNTIÄ TULE TARPEEKSI?
KYLLÄSTYTTÄÄKÖ YKSIN PUURTAMINEN?

Tiedät osaavasi enemmän kuin tuloksesi tällä hetkellä näyttävät. Teet paljon ja kannat vastuuta, mutta kasvu ei ole systemaattista. Myynti ei tunnu täysin varmalta, siinä on epäröintiä ja välillä mietit, miksi potentiaalisi ja liikevaihtosi eivät kohtaa.

Et kaipaa lisää insipraatiota vaan selkeyttä, rakennetta ja rohkeutta. Liian moni tarjous jää ilman kauppaa, hintaa tulee perusteltua liikaa ja päätöksiä pyörittelet yksin. Haluaisit myydä itselle miellyttävällä tavalla niin, että se tuo myös tulosta.

Tunnistat myös, että suurin este ei ole osaaminen vaan ajattelu. Riittämättömyyden tunne, "en ole vielä valmis" -ajatus tai pelko näkyvyydestä jarruttavat. Kaipaat ympärillesi kunnianhimoisia ihmisiä ja ennen kaikkea selkeyttä ja suuntaa, seuraavaa kasvuaskelta ja sitoutumista siihen.

Et halua enää pyörittää yritystäsi vaan kasvattaa sitä

Olemme luoneet ratkaisun juuri siihen tilanteeseen, jossa nyt olet.

Tämä viikonloppu koostuu konkreettisesta myynnin valmennuksesta, henkilökohtaisesta ohjauksesta ja psykologisesta valmennuksesta. Se ei tarjoa yleisiä neuvoja, vaan yhdistää myynnin rakenteen, käytännön harjoittelun ja ajattelun tason muutoksen – jotta tulos muuttuu pysyvästi.

Tämä viikonloppu on tarkoitettu irtiotoksi arjesta, mutta ennen kaikkea irtiotoksi vanhasta tavasta toimia. Kahden päivän ajan keskityt vain yhteen asiaan; yrityksesi seuraavaan kasvuaskeleeseen. Saat selkeän suunnitelman, toimivan myyntirakenteen ja työkalut, joilla viet asiat käytäntöön heti.

Samalla vahvistat ajatteluasi, päätöksentekoasi ja kykyäsi johtaa itseäsi. Saat psykologisessa valmennuksessa ymmärryksen siitä, miten toimit paineessa, mikä vahvistaa tai heikentää vaikuttavuuttasi ja miksi tietyt asiakaskohtaamiset tuntuvat luontevilta, kun taas toiset kuormittavat. Näet selkeästi, miten oma toimintatyylisi vaikuttaa myyntiin, johtamiseen ja päätöksentekoon. Psykologisen taitoharjoitteen jälkeen osaat toimia vaikeissa tilanteessa rauhallisesti, jämäkästi ja tietoisesti, et enää epäröiden.

Et jää yksin oivallustesi kanssa, vaan työskentelet ympäristössä, jossa tasoa nostetaan yhdessä kunnianhimoisten naisyrittäjien kanssa.

Tämä ei ole seminaari ei retriitti eikä kansalaisopiston kurssi.

Tämä on konkreettinen askel kasvun rakentamiselle, joka näkyy tuloksessa.

backby.png

Tervetuloa kuvan kauniiseen Backbyn kartanoon Espooseen

22.5. - 23.5.2026

Tervetuloa ajattelemaan hetkeksi isommin. Backbyn Kartanon rauhallinen ja arvokas miljöö Espoossa tarjoaa tilan, jossa arjen kiire väistyy ja ajattelu kirkastuu. Historiallinen ympäristö, laadukas illallinen ja yhteinen aika luovat puitteet keskittyä olennaiseen – omaan kasvuusi ja yrityksesi seuraavaan tasoon.

Osallistumalla KasvuBisnes viikonloppuun,

Rakennat myynnillesi selkärangan

Sinulla on selkeä, toistettava myyntiprosessi, joka tuo varmuutta ja ennustettavuutta tulokseen.

Saat varmuuden kriittisiin myyntitilanteisiin

Hinnasta puhuminen, vastaväitteet ja vaikeat keskustelut eivät enää horjuta sinua, vaan toimit tilanteissa itsevarmasti.

Tunnistat oman toimintatyylisi voiman

Ymmärrät, miten toimit paineessa ja miten vahvistat vaikuttavuuttasi eri asiakastyyleissä ilman, että kadotat omaa tapaasi toimia.

Muutat ajattelun esteet kasvun polttoaineeksi

Riittämättömyys, ylikiltteys tai epäröinti eivät enää ohjaa päätöksiäsi, vaan tietoinen johtajuus.

Teet konkreettisen kasvupäätöksen

Lähdet kotiin selkeän suunnitelman ja sitoutumisen kanssa, et pelkkien muistiinpanojen tai oivalluksien kanssa.

Nostatat omaa tasoasi ympäristön kautta

Työskentelet kunnianhimoisten naisyrittäjien kanssa, jotka ajattelevat isommin ja haastavat sinut kasvamaan.

Siirryt suorittajasta kasvun johtajaksi

Et enää reagoi arkeen, vaan kasvatat liiketoimintaasi strategisesti ja tietoisesti.

Tämä on tavoitteelliselle naisyrittäjälle,

  • jonka bisnes jo pyörii, mutta potentiaalia on enemmän kuin tämänhetkinen tulos näyttää

  • joka haluaa nostaa myynnin seuraavalle tasolle ja on valmis tarkastelmaan myös oma ajattelua

  • joka haluaa draivia, selkeyttä ja systematiikkaa myyntiin ja kasvuun.

  • joka arvostaa laatua, syvällistä työskentelyä ja kunnianhimoista seuraa!

huone.png

Pakettiin sisältyy majoitus kartanon viihtyisissä kahden hengen huoneissa, jotta voit irrottautua arjesta täysin ja keskittyä viikonlopun itseesi ja yritykseesi.

Illan kruunaa kolmen ruokalajin illallinen kartanon tunnelmallisessa ravintolassa. Upea hetki hyvälle ruoalle, keskusteluille ja verkostoitumiselle. Aamulla nautit rauhallisen aamiaisen ennen päivän ohjelmaa.

Kaikki on valmiina sinua varten, jotta voit keskittyä olennaiseen.

Mahdollisuus varata saatavuuden mukaan yhden hengen huone lisämaksusta 53,96 €. Majoitukseen sisältyy sauna- ja allasosaston sekä kuntosalin käyttö aukioloaikoina, WiFi ja pysäköinti.

kattaus.png

Upea kartanoillallinen

Myös vegaaninen menukokonaisuus on saatavilla Pyydä vegaaninen illallinen ilmoittautumisen yhteydessä.

Keittiön tervehdys

Alkuruoka

Parsakeittoa (L, G) ja hapanjuurileipää

Pääruokavaihtoehdot
(valitaan ilmoittautumisen yhteydessä):

- 1 -
Sitruuna-fenkoliliemessä haudutettuja ahvenfilee noisetteja, juuripersiljapyreetä ja vihreää parsaa

- 2 -
Paistettua karitsan ulkofileetä, ruskistetulla voilla maustettua kaurattoa, vihreää parsaa ja punaviinikastiketta

- 3 -
Juuripersiljahummusta, hiillostettua kukkakaalia, vihreää parsaa ja vinaigretteä

Jälkiruoka

Kartanon crème brûlée

Kahvi / tee

Ohjelma

Perjantai 22.5.2026

  • 8.30 - 9.00 Aamukahvi & verkostoituminen

  • 9.00 - 9.30 Tervetuloa, tutustuminen & tavoitteiden kirkastaminen

    • Luodaan jokaiselle osallistujalle omat tavoitteet viikonlopulle

  • 9.30 - 11.00 Tähtipuhuja: Anna Perho - Suorat sanat

    • 60 minuuttia suoraa puhetta hankalista vuorovaikutustilanteista. Opit puhumaan asioista, joista olisi helpompi vaieta – selkeästi, rakentavasti ja psykologisen turvallisuuden säilyttäen. Lopuksi 30 minuutin reflektointi: mitä viet käytäntöön jo maanantaina?

  • 11.00 - 12.00 Myynnin syvä ydin - Minna Itämeri

    • Mitä sinun pitää oikeasti ymmärtää myynnistä & miten hurmaat asiakkaasi

  • 12.00 - 13.00 Maukas kartanolounas

    • Alkukeitto, runsas salaattibuffet, leipävalikoima, monipuoliset lämpimät ruoat, jälkiruoka sekä kahvi ja tee

  • 13.00 - 14.30 Ammattimainen ja omannäköinen myynti - Minna Itämeri

    • Miten myyt luontevasti omalla tavalla, joka on samalla systemaattista ja tuloksellista

  • 14.30 - 14.50 Kartanon päiväkahvibuffet

    • Pientä suolaista ja makeaa, hedelmiä, kahvia ja teetä

  • 14.50 - 16.00 Johtajan Extended DISC - oma toimintatyylisi näkyväksi - Maria Öberg

    • Profiilin avulla tunnistat miten johdat itseäsi, miten reagoit paineessa, miten toimit myyntitilanteissa ja missä ovat vahvuutesi, mutta myös mitkä ovat sokeat pisteesi

  • 16.00 - 17.30 DISC käytännössä - asiakkaan näkökulma - Maria Öberg

    • Miten eri asiakastyylit ostavat, miten reagoit vastaväitteisiin, miten toimit paineessa

  • 19.00 Illallinen Kartanon tunnelmallisessa ravintolassa

“Minnalla on poikkeuksellisen kannustava ja ratkaisukeskeinen valmennustapa. Hän auttoi minua näkemään haasteeni uudesta näkökulmasta – sellaisesta, jota en olisi yksin oivaltanut. Valmennuksen ansiosta sain selkeyttä tavoitteisiini ja konkreettisia keinoja edetä. Suosittelen Minnaa lämpimästi kaikille, jotka kaipaavat tukea myynnin kehittämiseen, selkeyttä ajatteluun tai uutta suuntaa yritystoimintaansa.”

TATJANA HIMANEN, INSPIRATION 4 YOU OY

Ohjelma

Lauantai 23.5.2026

  • Hotellin aamiainen oman aikataulun mukaisesti

    • Klassinen mannermainen hotelliaamiainen, runsas valikoima päivän aloitukseen.

  • 9.00 - 10.00 Asiakaskokemus kilpailuetuna myynnissä - Minna Itämeri

    • Miten rakennat asiakaskokemuksesta kilpailuedun, joka tekee myynnistä helpompaa ja luonnollisempaa

  • 10.00 - 11.30 Oman myyntiprosessin rakentaminen - Minna Itämeri

    • Rakennat selkeän, omaan liiketoimintaasi sopivan myyntiprosessin

  • 11.30 - 12.30 Maukas kartanolounas

    • Alkukeitto, runsas salaattibuffet, leipävalikoima, monipuoliset lämpimät ruoat, jälkiruoka sekä kahvi ja tee

  • 12.30 - 14.30 Haasteista hallintaan - Maria Öberg

    • Työpajassa valitaan itsellesi tärkein kehityskohde, kuten vaikea myyntikeskustelu, hinnasta puhuminen, rajojen asettaminen tai paineessa vaikuttaminen. Työpajan jälkeen osaat toimia tilanteessa rauhallisesti, jämäkästi ja tietoisesti, et enää epäröiden

  • 14.30 - 14.50 Kartanon päiväkahvibuffet

    • Pientä suolaista ja makeaa, hedelmiä, kahvia ja teetä

  • 14.50 - 16.00 Oivalluksista toimintaan - Minna Itämeri & Maria Öberg

    • Viikonlopun lopuksi kirkastat oman etenemissuunnitelmasi: mitä muutat heti, mitä jatkat, mistä luovut ja miten hyödynnät saatuja työkaluja arjessasi.

    • Et lähde kotiin pelkkien muistiinpanojen kanssa, vaan selkeän päätöksen ja konkreettisten seuraavien askelten kanssa.

  • 16.30 Kotimatka ja kasvu alkaa

Palaute Maria Öbergin valmennuksesta

“Koen vuorovaikutusosaamiseni kehittyneen haastavissa ja paineistetuissa tilanteissa. Pystyn paremmin hienosäätämään omia luontaisesti suoria reaktioitani, ottamaan aikalisän, kuuntelemaan aidosti ja hakemaan laajempia ratkaisuja.”

J-P VIRTANEN, TURUN YKSIKÖN JOHTAJA – CLEANTIME OY

Puhujat & Valmentajat

annaperho.png

Anna Perho

Perjantain tähtipuhuja!

Anna Perho

Suorat sanat

Anna Perho on yritysvalmentaja ja pitkän linjan mediaammattilainen, joka tunnetaan rohkeana ja suorapuheisena vaikuttajana. Hän tuo viikonloppuun suoraa puhetta ja ajattelun ravistelua. Hänen Suorat sanat -teemansa pureutuu viestintään erityisesti hankalissa vuorovaikutustilanteissa – niihin hetkiin, kun tiedät että jokin pitäisi sanoa, mutta epäröit. Miten puhua siitä, mistä mieluiten vaikenisi?

Opit ottamaan puheeksi vaikeat asiat ja antamaan palautetta tavalla, joka lisää luottamusta ja vie tavoitteita eteenpäin. Anna avaa radikaalin suoruuden periaatetta, eli miten viestit selkeästi ja jämäkästi psykologista turvallisuutta rikkomatta. Tämä ei ole kevyttä inspiraatiota, vaan rohkeutta toimia toisin.

Osallistujat voivat lähettää Annalle ennakkoon omakohtaisen viestintäkeissin tai tilanteen, jossa viestintä ei ole mennyt putkeen. Näin luento räätälöityy suoraan osallistujien todellisiin tilanteisiin.

minna.png

Minna Itämeri

Minna Itämeri

Myyntivalmentaja, jolla takana yli 10 000 myyntikohtaamista yli 25 v. aikana!

Minna Itämeri tuo viikonloppuun liiketoiminnan rakenteen ja myynnin konkretian. Hän auttaa sinua kirkastamaan arvolupauksesi, rakentamaan toimivan myyntiprosessin ja tekemään kasvusta suunnitelmallista.

Minnan vahvuus on yhdistää strategia ja käytäntö. Näin et jää ideoiden tasolle, vaan lähdet kotiin selkeän suunnitelman ja konkreettisten työkalujen kanssa, jotka näkyvät suoraan tuloksessa

maria.png

Maria Öberg

Maria Öberg

Psykoterapeutti | Johtajuusvalmentaja | Työnohjaaja ja prosessikonsultti

Maria Öberg tuo viikonloppuun psykologisen syvyyden ja turvallisen tilan katsoa myös niitä kohtia, jotka usein jäävät kasvun esteeksi. Hän auttaa sinua tunnistamaan ajattelumallit ja tunnekuormat, jotka vaikuttavat myyntiin, vuorovaikutukseen ja kasvuun.

Marian työskentely antaa sinulle työkaluja vahvempaan itsetuntemukseen, parempiin rajoihin ja kestävään suorituskykyyn , jotta kasvu ei perustu puristamiseen, vaan selkeyteen ja sisäiseen varmuuteen.

Löydä perille

22.5. 23.5.2026

klo: 8.30

Backbyn Kartano

Bodomintie 37, 02740 Espoo

Backbyn Kartano sijaitsee Espoossa rauhallisessa maalaismiljöössä, mutta silti hyvien kulkuyhteyksien päässä.

Jos tulet autolla:

Kartano sijaitsee noin 30 minuutin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta. Pihalta löytyy maksuton pysäköinti.

Julkisilla:

Espoon keskuksen ja Leppävaaran suunnasta kulkee bussiyhteyksiä, joista on lyhyt kävelymatka kartanolle. Tarkistathan ajantasaiset reitit HSL:n reittioppaasta.

Kun saavut pihaan, arjen kiire jää taakse ja viikonloppu voi alkaa.

Mukaan tarvitset

Ota mukaan tietokone tai muut muistiinpanovälineet, sillä viikonlopun aikana teet konkreettista suunnittelutyötä oman liiketoimintasi eteen.

Pukeudu mukavasti kahteen intensiiviseen päivään. Halutessasi varaa illalliselle hieman juhlavampi asu tunnelman kruunaamiseksi. Yöpymistä varten tarvitset mukaan henkilökohtaiset tarvikkeesi. Kaikki muu on valmiina sinua varten.

Tärkeintä on kuitenkin, että tuot mukanasi avoimen mielen ja valmiuden tarkastella omaa ajatteluasi rehellisesti.

Tämä voi olla se hetki, jolloin päätät tehdä asiat toisin. Jos et nyt, niin milloin?

Hinta

Normaali hinta 1980 €

Mikäli ilmoittaudut nyt, pääset mukaan hintaan 1470 € + alv!

Sisältää kahden päivän intensiivivalmennuksen, majoituksen kartanossa, kolmen ruokalajin illallisen, aamiaisen, lounaat ja iltapäiväkahvit, materiaalit ja henkilökohtaisen profiilianalyysin. Tämä on investointi liiketoimintasi seuraavaan kasvuaskeleeseen. Ilmoittautuminen on sitova.

Ilmoittautumisen yhteydessä laskutamme 400 € + alv ilmoittautumismaksun. Loppusumma laskutetaan tapahtuman jälkeen ja sen voi maksaa 1–3 erässä sopimuksen mukaan. Lue lisää toimitusehdoista.

Maksu yhdessä erässä
1070 € + alv

Maksu kahdessa erässä
555 € / kk + alv

Maksu kolmessa erässä
377 € / kk + alv

Säästä 510 € ja ilmoittaudu nyt!

Paikkoja rajattu määrä!

Ilmoittautuminen sulkeutuu 7.5.2026

Ilmoittaudu

Tutustu palveluehtoihin ja ilmoittaudu tapahtumaan alla olevan linkin avulla.

Ilmoittautu tapahtumaan tästä

Heräsikö kysymyksiä?

minna.png

Jos jokin mietityttää, kuten sisällöt, sopivuus omalle tilanteellesi tai käytännön järjestelyt – ole rohkeasti yhteydessä. Vastaamme mielellämme ja autamme sinua arvioimaan, onko tämä oikea seuraava askel juuri sinulle.

Voit laittaa viestiä tai soittaa – keskustellaan hetki ja katsotaan yhdessä, onko tämä se liike, joka vie sinut eteenpäin.

minna.itameri@tradedynamo.fi
0408339453